Löytöjä luonnosta

Luonto, niin tavallinen ja samalla niin erityisen mystinen. Olen aina pitänyt luonnosta ja siellä vietetystä ajasta. Lapsuuden parhaat muistot piirtyvät ympäri Suomea, luontoon, ulkona vietettyyn aikaan, kesään ja talveen. Aikuisiällä merellä ja vuorilla vietetty aika on aina koskettanut sielua. Kaupungissa asuessa meri on se mitä olen hengittänyt ja mikä on pitänyt minut elossa, yhteydessä luontoon. Olen pitkään ajatellut, että meri tuossa vieressä on riittävä ja unelmani olisi asua kaupungissa meren äärellä. Se on ollut harhaa, jota olen katsellut urbaanin elämän värittämien lasieni läpi. Meri on edelleen elementtini, josta voimaannun, se tuskin häviää koskaan mihinkään. Se mikä on unelmien paikka kodilleni on täysin auki, mysteeri joka selviää jonakin päivänä.

Akkuni latautuvat ihmisten seurassa, joten yksin metsään meneminen ei ole minulle aina voimaannuttava kokemus. Näin ollen semmoinen ei itsessään vedä puoleensa. Aktiivinen tekeminen on osa minua ja sitä olen työstänyt tällä omalla polullani. Juurikin sen hyväksymistä, että hiljentyminen luonnossa voi olla minulle jotain muuta kuin että ”mennään yksin metsään ja ollaan hiljaa ja paikoillaan”. Ilman muuta sekin tekee aina hyvää ja samaan aikaan jokin siinä puuttuu minun kohdallani. Tarkoitus ”hiljentymisellä” on mielestäni se, että mieli, sielu ja keho lepää siellä missä ja kenen kanssa olet ja myös sen jälkeen. Siihen meillä jokaisella on oma orgaaninen tapamme, itse en ollut sitä vielä kohdannut muualla kuin satunnaisesti purjehtiessa.

Viime viikolla Lapissa tapahtui jotain, joku minussa meni paikoilleen. 4 päivää ja 70km pyöräilyä metsäpoluilla, löysin tavan olla luonnossa, joka samalla inspiroi, energisoi, maadoittaa ja rauhoittaa.
Parin päivän reissukrapulan jälkeen mieli työstää taukoamatta ajatuksia siitä, miten tuota samaa kokemusta voisi saada arkeen, edes joiltakin osin, edes pieninä palasina. Tämän hetken tunne on lähinnä hämmennys ja ajoittainen ahdistus. Annan tunteiden olla ja mielen työstää rauhassa palasia kohdalleen. Näin jälkikäteen katsottuna matka oli kuin viikon kestävä NLP harjoitus, jonka seurauksena mielenrakenne on pirstaloitu, palaset on heitetty ilmaan. Luotan siihen, että kun palaset laskeutuvat orgaanisesti omille paikoilleen ovat ratkaisut valmiina. Niitä ei voi pakottaa tai hoputtaa, kaikki tapahtuu sitten kun mieli on valmis vastaanottamaan uuden tavan olla ja elää. Se mitä se tulee olemaan on täysi mysteeri, samaan aikaan pelottava ja innostava uudistus omassa elämässä.

Tämä reissu olisi jäänyt tekemättä mikäli olisin ohittanut intuition viestit. Viestit, jotka poikkesivat suuresti siitä, miten olen aikaisemmin toiminut. Tein ennen matkaa monta itselle hyvin poikkeavaa päätöstä, jotka kaikki perustuivat intuitioon. Tiedän taas, että siihen kannattaa luottaa. intuitio vie minut aina oman ytimen äärelle, jättää paljon avoimia kysymyksiä, sekä epävarmuutta ja samalla se kasvattaa luottamusta ja uskoa elämään ja itseeni.

En tiedä mihin olen menossa, mutta tiedän, että se paikka on oikea.